Hiihto on yksi lempparilajeistani näin talvisin. Arvatkaapa,
kuinka kuitenkin kävi torstaina iltalenkilläni…
Noh, sain pitkästä aikaa kokea hiihtämisen haastavuuden ja sen kuinka hankalaa on, kun suksi ei toimi. Olin itse laittanut
pitovoiteet suksen pohjaan ja pieleenhän se meni. Sukset ei pitäneet, ei sitten yhtään. Luistoa riitti senkin edestä, mikä on aina kiva juttu. Kiitos jälleen kerran isän, joka aina jaksaa laittaa sukseni super
hyvään kuntoon! Helpoimmalla olisin päässyt, kun ensimmäisessä ylämäessä olisin
vain kääntynyt ympäri ja palannut autolle voitelemaan uudelleen, mutta ikuisena
optimistina ajattelin, että kyllä tämä tästä lähtee sujumaan. Niinpä niin, ei
se pito lenkin aikana ainakaan parantunut. Tulipahan kunnon treeni käsille ja
yläkropalle!
Perjantaina suuntasin jälleen ladulle, tällä kertaa paremmalla
onnella. Sukset toimi hyvin ja sää oli aivan ihanan talvinen. Muutama aste
pakkasta ja niin kaunista, kun lumi on jäänyt puihinkin. Kävin hiihtämässä noin
tunnin lenkin matalalla sykkeellä. Ladut alkavat olla hyvässä kunnossa, tällä
kertaa kävin hiihtelemässä Himoksen huipulla. Pidän ladusta ja sen profiilista,
sopivasti ylä- ja alamäkiä, mutta ei mitään liian jyrkkiä.
Hiihdon jälkeen vaihdoin hiihtoasun toppavaatteisiin
parkkipaikalla ja suuntasin laskettelurinteeseen. Hah, tosin vaatteiden
vaihdon kanssa jouduin vähän odottelemaan, sillä viereisen auton hiihtäjä oli
myös saanut lenkkinsä päätökseen ja teki samaan aikaan erityisen hidasta
lähtöä. Totta kai minulla oli päälläni osin verkkokankaasta tehty läpinäkyvä
aluskerrasto, joten odottelin suosiolla parkkipaikan tyhjentymistä. :D
Joko sä olet ehtinyt hiihtämään?
Jos et, niin suosittelen!
Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti